HOMEENPOISTO -- HOMEENHÄVITYS -- STERIMAT HOMEILMAN PUHDISTAJA

Hakemistoon
Seuraava sivu

Sisäilman homesienet ja bakteerit, kuten steptomyseenit ja aktinomyseenit aiheuttavat silmien punoitusta ja kutinaa, nuhaa, kurkun karheutta ja äänen menetystä, yskää, astmaa, allergisen alveoliitin = keuhkojen allerginen sairaus, hengenahdistusta sekä keskushermoston oireita, kuten väsymystä ja päänsärkyä.
Infektioherkkyys ja limaisuus lisääntyy.
Vakavin sairaus, homepölykeuhko, on lähinnä maanviljelijöiden ja karjanhoitajien ammattitauti, mutta myös kotien ja muiden työpaikkojen murheena.

Yllä vain muutamia homeiden aiheuttamia sairauksia. Todellisuudessa luettelo on pitkä ja kaikkia sairauksia ei ole vielä edes tutkittu homeiden osalta.

Nyt kun julkisuudessa on muutaman vuoden ajan käyty homekeskustelua ja joitakin julkisia rakennuksia korjattu homeiden vuoksi kahteenkin kertaan, niin jokaisen itsestään ja perheestään vastuuta kantavan tulee ottaa homeasia vakavasti seurattavaksi.

Viimeisin suurta kohua herättänyt Finndomon alapohjaratkaisun homevauriokohun pitää herättää jokaisen perheen miettimään tulevaisuuttaan ja terveyttään. Nyt on jo sadoittain ihmisiä homeiden vuoksi peruuttamattomasti sairaana ja työkyvyttömänä.

MIKSI ET VÄLITTÖMÄSTI TARTTUISI TILAISUUTEEN JA VARMISTAISI OMASSA KODISSASI TAI / JA TYÖPAIKALLASI KOTIMAISEN TUTKITUN TUOTTEEN AVULLA HOMEENPOISTON.

Sterimat- homeilman puhdistaja on yli 90 %:sti kotimainen 100 % varma testattu puhdistustekniikka ja turvallinen ratkaisu.

TUTKIMUSTULOKSET. Sterimat on kehitetty yhteistyössä mm. VTT Biotekniikan ( Espoo ) ja VTT Automaation ( Tampere ) kanssa tehokkaan ratkaisun homeongelmaisten tilojen puhdistamiseen.
Sekä Lahden valvonta- ja ympäristökeskus, Tekes / Terve Talo-Teknologiaohjelma, Lahden Tekninen virasto sekä TKK Lahden keskus.

TOIMITUSSISÄLTÖ
-- Sisäilman asiantuntijoiden tietotaidon ja opastuksen.
-- Oirekyselyt
-- Puolueettomat sisäilmamittaukset ja näytteenotot ennen ja jälkeen testausjakson.
-- Laitetoimitukset asennettuina sekä laitteiden käytön testausjakson ajan.
-- Tutkimusraportin tuloksineen ja vaihtoehtoisine ratkaisumalleineen.
-- Sähköiset tiedotemateriaalit tilaajan käyttöön.
-- Luottamuksellisen sopimuksen ilman sitoutumista.

TAKUU
Mikäli tutkimustulokset osoittavat, että Sterimat- homeilman puhdistajat eivät ole parantaneet kohteen sisäilman laatua, haemme laitteet pois ja maksat ainoastaan puolueettomista sisäilman mittauksista.

Sterimat laitteet voidaan jättää kohteeseen pitämään huoneilmaa puhtaana kunnes homeongelman vaativat korjaustoimet on tehty.


TEKNISET TIEDOT

Säteilyelementit: -- 8 x 30 W

Suodattimet: --- Helposti vaihdettava esisuodatin --- Karkeasuodatin ( G4 ) tai tarvittaessa aktiivihiilisuodatin ( kaasumaisille yhdisteille ) --- Hienosuodatin ( F7) tai vaihtoehtoisesti hepaluokan suodatin ( H10 ) --- Automaattinen ilmoitus suodattimen vaihtotarpeesta

Tehollinen ( todellinen ) puhdistuskapasiteetti: 300 m3 / tunti täydellä teholla.

Portaaton puhallinnopeuden säätõ.

Käyttötuntimittari.

Ohjelmoitava ajastin: mahdollisuus ohjelmoida useita ohjelmia päiväkohtaisesti.

Materiaali: pulverimaalattu pelti.

Käyttöjännite ja tehonkulutus 230 V, 320 W.

Mitat: leveys 450 mm, syvyys 450 mm, korkeus 1250 mm.

Paino: 40 kg.

Turvallisuus: turvalukittu kansi.

KUKA TAI MIKSI PITÄÄ HANKKIA Sterimat homeilman puhdistaja ?

Mikäli epäillään huoneilman sisältävän mikrobiperäisiä ongelmia tai homeitiöiden aiheuttamia hengityshaittoja tai muuta pahoinvointia. Katso lisää TÄSTÄ ja TÄSTÄ

Jos epäilet homehaittoja kodissasi tai työpaikallasi, niin voit tilata meiltä puolueettoman tutkijan ja hän selvittää onko syynä mikrobit ja homeitiöt.

Tai jos olet havainnut tunkkaista pysyvää hajua, niin kannattaa kokeilla Sterimat laitetta.

TYÖNANTAJAN KANNATTAA MIETTIÄ VAKAVASTI, JOSKO TYÖNTEKIJÖIDEN LISÄÄNTYNEET POISSAOLOPÄIVÄT VOIDAAN LOPETTAA LAITTEELLA.

KAUPPIAITTEN KANNATTAA ESIM. POISTAA PULLONPALAUTUSHUONEIDEN HAJU LAITTEELLA. PULLOISSAHAN ON USEIN NÄKYVÄÄ HOMETTA SISÄLLÄ.

PÄIVÄKODIT, KOULUT, LASTENKODIT, LAITOKSET, SAIRAALAT, TERVEYSASEMAT, VASTAANOTOT, LEIPOMOT, TEOLLISUUSLAITOKSET JNE. JNE.

SANEERATTAVA KOHDE VOIDAAN PITÄÄ KÄYTÖSSÄ, KUN LAITTEELLA PUHDISTETAAN TILOJA. NÄIN SÄÄSTYTÄÄN KALLIILTA VÄISTÖTILOJEN TARPEELTA.

SANEERAUSKOHTEEN KORJAUKSEN SIIRTYMINEN VOIDAAN HALLITA STERIMAT LAITTEILLA JA TILOJA KÄYTTÄÄ ONGELMITTA.


MYYNTI JA HUOLENPITOSOPIMUKSET:

FF-tuotteet, ORIVESI, Puh. 050 438 5464 FF-tuotteet@hotmail.com

Excellent Element Oy, JYVÄSKYLÄ, Puh. 0500 274 901, heikki.elonheimo@excellent-element.fi

Hakemistoon
Seuraava sivu