SUOMALAINEN INNOVAATIOIDEN TUKIJÄRJESTELMÄ ON SEKAVA

Näin toteaa kansainvälinen arviointiryhmä.

Hakemistoon
Seuraava sivu


1.      Järjestelmä on sekava

Innovaatiotoimintaa tukeva järjestelmä on nykymuodossaan niin monimutkainen, että edes toimijat itse eivät aina tiedä, kuka tekee mitäkin.

Järjestelmä on pirstaleina, koska se on syntynyt vuosien varrella pala kerallaan.

Nyky-Suomessa on satoja organisaatioita ja ohjelmia, jotka tukevat innovaatiotoimintaa. Julkisen rahan jakajat tekevät osin päällekkäistä työtä, eivätkä kaikki organisaatiot pysty perustelemaan olemassaolonsa tarvetta.

 

      2. Kasvuyritykset eksyvät

Työ- ja elinkeinoministeriön innovaatio-osastolla on viiden hengen yksikkö, jonka tehtävä on parantaa kasvuyritysten toimintaedellytyksiä. Samaan aikaan ministeriön toinen osasto vastaa kasvuyrityksille suunnatuista palveluista. Lisäksi vähintään puolenkymmentä muuta julkista toimijaa edistää kasvuyritysten asiaa.

Miksi esim. kasvuyritysten rahoitus on jaettu kahdelle julkiselle toimijalle, Suomen teollisuussijoitukselle ja Finnveran alaisuudessa toimivalle Veraventuralle.

 

3.      Reviirejä liikaa

Ministeriöiden välinen koordinaatio ei toimi muillakaan innovaatiopolitiikan asa-alueilla.

Jokainen ministeriö puolustaa omalle reviirilleen kuuluvia tutkimuslaitoksia.

 

Tukien avulla hengissä pysyy yrityksiä, joiden luovan tuhon nimissä pitäisi kadota.

Tuki tulisi ohjata niille yrityksille, jotka pystyvät sen avulla tehokkaimmin lisäämään tuottavuuttaan.

Kun tuki päätyy väärille yrityksille, kansakunta kärsii tuottavuustappiota ja potentiaalinen kasvu jää toteutumatta.

 

Lue lisää: www.evaluation.fi

Hakemistoon|
Seuraava sivu