TYÖTÄ -- YRITTÄJÄKSI -- MYYNTITYÖTÄ
Alla olevista kahdesta
ratkaisusta voit kummatkin yhdistämällä perustaa
riskittömästi oman toiminimen.
Ensinnäkin toiminimen perustaminen on muodollinen ilmoitus ja
toiminimeä ei ole pakko rekisteröidä, vaikka joillakin
pienillä paikkakunnilla virkailijat ovat toisin väittäneet.
Toiminimi kannattaa rekisteröidä mikäli haluaa sen pitää
jatkossakin omana ja suunnitelmiin kuuluu toiminnan laajetessa
muuttaa se osakeyhtiöksi.
Useimmin toiminimi perustetaan pelkällä omalla nimellä ja
sitä nimeä ei toinen voi muutenkaan käyttää.
Alimmaisena on TEM:n 15.02.2011
päiväämä tiedote, jossa luvataan sivutoimisena toimivan
yrityksen kauan odotetut ehdot.
Aikaisemmin yrityksen perustanut oli ongelmissa, ellei yritys
heti tuottanut myös omaa palkkatuloa.
Jos päätti tai joutui lopettamaan yritystoiminnan vähäisten
tulojen vuoksi, niin oli pitkä karenssiaika, että pääsi
työttömyyskortistoon.
Nyt voi aloittaa
toiminnan sivutoisena ja olla samaan aikaan kortistossa
työnhakijana. Systeemi edellyttää olla kuitenkin valmis
ottamaan muuta työtä vastaan.
Eli yritystä voi jatkaa koko ajan, kunhan se ei häiritse
työvoimatoimistosta mahdollisesti saatua työtä.
Erilaiset myyntityöt soveltuvat hyvin sivutoimisenakin.
Henkilöt jotka ovat
opinnoissaan loppusuoralla tai tarvitsevat työkokemusta tai/ja
lisätuloja, kannattaa perustaa sivutoiminen yritys.
Nimi ja toiminta on syytä miettiä viisaasti, jospa
sivutoimisuus joskus muuttuukin päätyöksi.
Kaveriporukassa voi kehitellä yhteistä tulevaisuutta ajatellen, ensin omat toiminimet, jotka toiminnan kehittyessä on mahdollista yhdistää saman nimen alle.
Jos et itse halua opetella tai
muuten et halua tehdä yrityksesi paperitöitä ym. asiaan
kuuluvia velvoitteiden hoitamisia, käänny aiheessa Eezyn
puoleen.
Eezy on riskitön tapa toimia yrittäjämäisesti.
Eezyn toiminta kattaa kaiken ja aloittaminen on maksutonta.
Eezyllä on puolestasi 500.000 euron vastuuvakuutus ym.
Lue Eezyn sivut tarkkaan ja jos et kaikkea ymmärrä, niin
heillä palveluun kuuluu opastus.
Katso Eezyn tiedot ja toimintatapa www.eezy.fi
Kokeile omia kotisivuja kaksi viikkoa ilmaiseksi http://www.kotisivukone.fi/?s9599c1
VOIT TOIMIA SIVUTOIMISENA YRITTÄJÄNÄ
SEURAAVASSA MINISTERIÖN TIEDOTE:
Työ- ja
elinkeinoministeriö
Tiedote 038/2011
15.2.2011
Työministeri Sinnemäki: uudesta ohjeistuksesta helpotusta
sivutoimisille yrittäjille
Työmarkkinat ovat muuttuneet niin, että yhä useampi ihminen
toimii työmarkkinoilla perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden
välimaastossa. Esimerkiksi sivutoiminen yrittäjyys on hyvin
yleistä. Vuonna 2008 Tilastokeskuksen yritysrekisterin
yrityksistä 28 prosenttia oli sivutoimisia.
Sivutoimiset yrittäjät voivat toimia rinnakkain tai jaksoittain
yrittäjinä ja palkansaajina. Monet näistä yrittäjistä
kokevat työttömyysturvaa koskevat säännöt vaikeina, eikä
tulkinta työ- ja elinkeinotoimistoillekaan ole aina helppoa.
Ministeriö on täsmentänyt ohjeensa koskien sivutoimista
yrittäjyyttä. Ohjeistuksen tavoite on ottaa huomioon
työmarkkinoilla tapahtuneet muutokset ja yhdenmukaistaa
soveltamiskäytäntöä.
- Yhä useammat ihmiset haluavat räätälöidä ja rytmittää
palkkatyötä ja yrittäjyyttä työtä heille sopivalla tavalla,
mikä asettaa haasteita nykyiselle hyvin kaksijakoiselle
järjestelmälle. Toivomme, että ohjeistus auttaa sekä
yrittäjiä että työ- ja elinkeinotoimistoja, toteaa
työministeri Anni Sinnemäki.
- Koska vain sivutoimisella yrittäjällä on mahdollisuus
yrittäjänä toimiessaan saada työttömyysetuutta, on
sääntelyn ytimessä kysymys siitä, milloin yrittäjyys voidaan
vielä katsoa sivutoimiseksi. Pyrkimyksenä on, etteivät ihmiset
joudu turhaan lopettamaan yritystään saadakseen
työttömyysturvaa.
Täsmennetty ohjeistus lähtee siitä, että yrittäjyys on
sivutoimista silloin, kun yritystoimintaa on harjoitettu
kokoaikatyön ohella riittävän pitkään (10kk), mutta myös
silloin, kun yritystoiminnan vaatima työmäärä ei ole esteenä
kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.
Sivutoimisena yritystoimintana voidaan pitää myös alkavaa
yritystoimintaa silloin, kun työn määrä on vähäistä.
Mahdollista on myös se, että päätoiminen yrittäjyys muuttuu
sivutoimiseksi. Päätoimisen yritystoiminnan muuttuminen
edellyttää vähintään 10 kk kokoaikatyötä tai sitä, että
toiminnan vaatiman työmäärän voidaan muutoin katsoa olevan
vähäinen. Kokonaisharkinta ratkaisee.
Selvemmän rajanvedon lisäksi ohjeistuksen tavoitteena on turhan
raportoinnin karsiminen. Jatkossa työ- ja elinkeinotoimisto
antaa lausunnon sivutoimisesta yrittäjyydestä toistaiseksi
voimassa olevana, kun ne aiemmin annettiin määräajaksi.
Toistuvista selvityspyynnöistä luovutaan ja yritystoiminnan
tilannetta kysytään muun asiakaspalvelun yhteydessä. Näin
siksi, että työnhakijalla on joka tapauksessa velvollisuus
ilmoittaa yritystoiminnassa tapahtuvista muutoksista.
Selvityspyyntö lähetetään vastaisuudessa vain tarvittaessa.
TEM ohje sivutoiminen yrittäjyys ja omaishoitajuus 15.2.2011 (pdf)
(1.1 MB) [files/29251/tem_kirje_sivutoimisena_yrittajana_tyollistymisesta_ja_omaishoitajana_toimimisesta_110211.pdf]
Lisätiedot:
ylitarkastaja Johanna Nyberg, TEM, puh. 050 396 0225
Tiedote TEM:n sivuilla: http://www.tem.fi/?s=2468&89508_m=102080